Esittely - Talli

Kuten jo on mainittu, Sinetta sijaitsee Englannissa, Bristolin lähettyvillä. Sää on ympäri vuoden lämmin, lämpötila putoaa harvoin pakkasen puolelle. Ympäristössä on myös hyvät ratsastusmahdollisuudet, mutta tallin vierestä virtaava Avon-joki ei valitettavasti sovellu uimiseen eikä hevosten uittamiseen. Talli itse on aivan uusi, ja siellä nyt majailevat hevoset ovat sen ensimmäiset asukkaat. Talli on rapattu valkoiseksi ja ovet ja ikkunapuut ovat tummanruskeaa puuta. Hevosten karsinat avautuvat suoraan pihalle, joten hevosilla on mahdollisuus tarkkailla ihmisten tekemisiä niin sisällä kuin pihamaallakin. Tallissa on kuuden karsinan lisäksi varustehuone, rehuvarasto ja toimisto/oleskeluhuone sekä wc. Tallista pääsee myös katettuun lantalaan ja purukatokseen.

Tallin pihapiiristä löytyy pesupaikka, hoitopuomi, viisi tarhaa, kaksi suurta laidunta sekä katettu ratsastuskenttä, joka on ympärivuotisessa käytössä. Myös omistajan pieni omakotitalo on näköetäisyyden päässä. Piha-alue on pyritty tekemään mahdollisimman viihtyisäksi ja vierailijoiden toivotaankin käyttäytyvän asiallisesti ja korjaamaan omat sotkunsa mikäli tarvetta on. Päivisin hevoset oleilevat mahdollisimman paljon tarhoissaan, ja muutenkin ne pääsevät koko ajan seuraamaan pihan tapahtumia, joten ihmisten tulisi välttää meluamista ja hevosten villitsemistä/säikäyttämistä myös ulkona.

Ratsastusmahdollisuuksiltaan Sinetta ja sen ympäristö ovat erittäin monipuolisia ja kattavia. Suuri ratsastuskenttämme on katettu, joten sitä voi huoletta käyttää huonollakin säällä. Tallin upouusi estekalusto mahdollistaa tavoitteellisen valmentautumisen, sillä esteemme ovat monipuolisia ja värikkäitä, joten niitä voi huoletta verrata kisoissa käytettävään kalustoon. Myös maastoratsastus niin huvittelumielessä kuin maastoesteiden merkeissä onnistuu, luvallisia polkuja ja metsäteitä löytyy kilometrikaupalla. Niiden lisäksi on tallin lähimaastoon rakennettu hieno maastoesterata, joka on muunneltavissa niin helpoksi, poneillekin soveltuvaksi kuin vaativan tason kenttäratsastusta ajatellen.

Ja ohjaksissa ovat :

Rosann "Roosa" Alanis

Tallin perustaja, rakennuttaja ja omistaja Roosa on nuori, parinkymmenen ikävuoden korvilla oleva nainen. Pituutta hänelle ei ole kertynyt liikaa, hädin tuskin 160cm. Tämä osaltaan mahdollistaa myös poneilla ratsastamisen. Vaaleanruskeat hiuksensa hän pitää mieluiten kiinni, joko ponihännällä tai nutturalla, joskus myös letitettynä. Meikki tai korut eivät tämän tytön asusteisiin kuulu, mutta sitäkin yleisimmin hänet näkee musiikkilaite kädessään kannoillaan valkoinen, pitkäkarvainen maatiaskissa Näpä, sekä lähes musta saksanpaimenkoirauros Ropi, jotka lähes poikkeuksetta seuraavat emäntäänsä varjon lailla.

Luonteeltaan Roosa on iloinen ja positiivinen, joskin hän tuntuu usein tulevan paremmin jutuun hevostensa kuin muiden ihmisten kanssa. Vaikka hän joskus saattaa vaikuttaa hieman etäiseltä, voi häneltä arkailematta mennä kysymään neuvoa, sillä hän auttaa ihmisiä mielellään. Ratsastajana Roosa on rauhallinen, ja ehkä juuri sen takia hän mieluiten ratsastaa hieman kuumahkoilla hevosilla. Neljästä ratsustaan hän ei osaa valita yhtä ylitse muiden, vaan kaikki hevoset ovat hänelle yhtä tärkeitä.

Alex Alanis

Alex on Roosan 18-vuotias pikkuveli, joka hänkin on läpikotaisin hevosihminen. Pitkä ja tummahiuksinen Alex auttelee tallitöissä, sekä antaa asiantuntevan mielipiteensä hevosia ostettaessa. Hän myös pääsääntöisesti ratsastaa ja tarvittaessa lisäkouluttaa Sinetan myytävät tuontihevoset. Hän ratsastaa myös tallin omilla hevosilla erityisesti kisamatkoilla, ja hevosista hänen suosikkinsa on ehdottomasti Katti, jolla hän myös eniten kisaa.

Mike Schnirr

Mike on tallin saksalaissyntyinen valmentaja ja ratsuttaja, joka siis treenaa hevosillamme, sekä valmentaa Roosaa ja Alexia. Mike on kokenut ja taitava hevosmies, ja myös luonteeltaan mukava. Tallilla hän kohtelee kaikkia samanarvoisina ja ystävällisesti, mutta valmentajan hän on tiukka ja vaativa. Tämän ansiosta hän myös saa aikaan näkyviä tuloksia nopeasti. Tämänhetkisenä pääprojektinaan hänellä on Mirin koulutus ja käytöskasvatus Roosan apuna ja neuvojana.






Sinetta on virtuaalitalli!
Kaikki sivuilla oleva materiaali © Roosa ellei toisin mainita!
Taustakuva © Ritva's Gallery